Image Map

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Hyppyä vaille valmis!

Ei tähän voi muuta sanoa kuin RIEMU <3
Pikkuisesta vauvasta on kasvanut mahtavan hieno tokokoira, ja omiin käsiini jopa ihan super tokotykki!

Tänään lähdettiin reippaina kentälle treenaamaan, ja vaikka Riemu oli käynyt päivällä äidin kanssa metsässä lenkkeilemässä pari tuntia, oli sillä silti energiaa vaikka muille jakaa. Käytiin vähän kiertämässä lenkkiä, ja sen jälkeen aloitettiin treenaaminen.
Aloitettiin hypyllä, jota ei olekkaan treenattu ennen, ehkä kerran-pari ollaan jotain pienesti hypitty hypyn yli pallon perässä. Riemu ei selkeästi ensin tajunnut hypyn ideaa, mutta riittävän monen toiston jälkeen se ymmärsi, ja päästiin jo vähän etenemäänkin. Hypyn jälkeen vuorossa oli seuraamista, luoksetuloa ja maahanmenoa käskytettynä.

Seuraaminen meni vähän haahuiluksi, mutta sujui kuitenkin. Kestävyyttä pitää vielä lisätä, jos näin kokeita ajatellen mietitään. Luoksetulo sujui mielettömän hyvin, koira lähti vasta kutsun kuullessaan, tuli kovaa laukaten ja suoraan sivulle! Maahanmeno oli myös hieno, ohjaajalla tosin turhan paljon vartaloapuja koiralle, joka osaisi ilmankin, mutta eiköhän me niistäkin päästä eroon :)

Käytiin päivällä myös äidin kanssa kirpparilla, ja löydettiin yllättävän paljon koiratavaraa, Rimpulalle pari uutta pehmolelua(pupu ja kissa), koiranruokatynnyri, heijastin panta(oli muuten hyvä, testattiin kentällä!) ja vetovyö ja liina.

Huomenna olisi luvassa vähän lenkkeilyä(metsässä ja äiti taitaa lähteä juoksemaan Riemun kanssa), omistajalla verikokeet(hyihyi), ja illalla taas treenaamaan, tällä kertaa hallille ja treenien jälkeen luvassa myös yhdistyksen vuosikokous.
Keskiviikkona tiedossa aikainen herätys ja parin tunnin automatkailu opistolle ja Ottokin pääsee maistamaan opistolaiselämää yhdeksi yöksi!

Sitten vietellään loppuviikko ja seuraavakin viikko perjantaihin saakka opistolla, kunnes tullaan kotiin viettämään viikonloppua :)