Yogi


Yogi, s. 14.1.2014
Rodut: Saksanpaimenkoira, alaskanmalamuutti
Väri: Riista maskilla
Mitat: 35,9kg/69cm
Harrastukset: Toko, (tulossa ehkäpä myös satunnainen vetoharrastus)

Yogi saapui meille heinäkuussa 2014 kodinvaihtajana. Heti alusta alkaen se osoitti olevansa täysin erilainen, kuin entisen omistajan kuvauksesta sai kuvan. Ent. omistajan mukaan Yogi on mm. alistuvainen eikä se ui. Se ei todellakaan ole alistuvainen, vaan alistaa itse esim. Riemua, rähisee nameista ja leluista yms. Koiran kanssa tulee olemaan todella kova urakka, mutta eiköhän siitä selvitä. 

Käytöspäivitystä 19.9.'14
Koulutusta on jatkettu eteenpäin, ja tällä hetkellä yhteiselo Yogin kanssa sujuu hyvin(siihen nähden millainen se tullessaan oli). Ruuasta ja nameista rähiseminen on vähentynyt reilusti, mutta huomiosta ja leluista ehkä hieman lisääntynyt. Tilanne kotona on nyt se, että koirat eivät saa olla keskenään ilman valvontaa, kaikki luut on kerätty pois, koiria huomioidaan normaalisti, mutta rähinätilanteet minimalisoidaan.

Parannusta on siis huomattavissa, ja tästä on hyvä jatkaa :)

14.12.'14
Tästä aloitettiin; koira joka rähisi huomiosta, kaikesta mahdollisesta Riemulle. Koulutusta, aktivointia, liikuntaa, koulutusta, aktivointia, liikuntaa... Niillä ollaan edetty.
Ja nyt tilanne on se, että kotona tilanne on rauhoittunut selkeästi, Yogi on ymmärtänyt oman paikkansa laumassa, eikä yritä olla päällepäsmärinä koko ajan. Riemun ollessa alakerrassa Yogi on aina omalla paikallaan, yleensä hiljaa ja rauhallisesti, toisinaan taas kommentoiden asioita sieltä ulvoen ja möristen. 
Ylimääräistä sähellystä on vielä nuoressa koirassa havaittavissa, mutta kastroiminenkin taisi helpottaa käytöstä monelta osalta. Ulkoillessa Riemun kanssa Yogilla on vielä opeteltavaa, yrittää siis härkkiä Riemua, jotta se ei menisi edelle. Samoilla keinoilla jatketaan taas eteenpäin, eiköhän meillä vielä kohta ole hyvinkäyttäytyvä nallekarhu ;)