Näin nyt sitten kävi. Äidille Oton menetys oli kova paikka, koska kun menetti 12 vuoden aikaisen ystävän, menetti myös lenkkikaverin.
Ja nyt, meillä on Yogi. Yogi on reilu puolivuotias alaskanmalamuutin ja saksanpaimenkoiran sekoitus. Aika herkkis, siis sillon kun ihmiset komentaa, heti menee korvat luimuun ja lähtee pois. Toista maata taas muiden koirien komentaessa sitä...
Alistaa Riemua -> jos R komentaa kunnolla, saa R hampaista. Puolustaa myös nameja, leluja ja luita. Tätä kitketään jo kovaa vauhtia pois, ja parhaiten toimii laumasta erottaminen.
Eli Yogin rähistessä Riemulle Yogi komennetaan pois samasta tilasta, ja se saa tulla takaisin vasta, kun se ei yritä tuppautua seuraan(= Yogi kutsutaan luokse kun se on rauhoittunut toisessa tilassa).
Yogia ei myöskään ole kukaan koskaan opettanut mitenkään, se ei osannut istua tai mennä maahan, kun se tuli sunnuntai-iltana. Eikä se myöskään osannut kävellä hihnassa ilman vetämistä. Nyt istuminen ja maahanmeno alkaa sujumaan, myös hihnassa kävely paranee päivä päivältä.
Eilen illalla käytiin vajaan parin tunnin lenkillä Lauran ja koirien kanssa, ja loppumatkasta pellolla Yogia uskalsi jo kokeilla pitää irtikkin. Siellä se juoksi pitkin peltoja Riemun ja Kara-sakemannin kanssa tyytyväisenä, ja tuli hyvin luoksekkin!
Kyllä siitä vielä koira tulee :)
