keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Luonnetesteistä koulutukseen...

... Ja ei mihinkään. Mielipidejuttua ei siis ole tulossa ihan lähiaikoina. Muutenkin blogin miettiminen on jäänyt hieman muiden juttujen varjoon. On siis ollut koulua, koulua, koulua ja vielä vähän koulua. Koulun lisäksi toki reenejä, mutta niistäkään ei olla nyt oikeen mitään saatu irti, ja treenitauko vois olla paikallaan.

Marraskuun alussa Riemu kävi avaamassa junior handler-lainakoirauransa Emman kanssa Best-In Puppy Showssa, ja sieltä tuloksena JH3, alla kuvia;


















Treenit on menneet tän kirjottelu"tauon" aikana joko tosi hyvin, tai hyvin huonosti.. Pientä sikailua siis pikkumustassa havaitavissa, mutta pääsääntöisesti se on ollut normaali, helppo ja kiltti oma itsensä.
Pentukuume senkun kasvaa, siitä ei vissiin pääse ikinä eroon :---D Seuraava pentu on kyllä suunnitelmissa, mutta nyt labukkapentuhaaveita rikkoo kelpiehaaveet, mutta eiköhän se seuraavakin tuu labukka olemaan! ;)

//Aloitin tän kirjottelun jo melkein kuukausi sitten, ja nyt on 10.12. Joten sepitetääs tähän sitten samantien messariviikonlopun tunnelmista!

Lauantaina pari minuuttia ennen lähtöä sain soiton Veralta, että voinko tuoda Riemun mukaan JH-koiraksi. Nooh, kyydille soittoa, että mahtuuko yksi pikkumusta myös mukaan. Koiralle joku normihihna mukaan, ja nlyremmipussi laukkuun. Näyttelypaikalla todettiinkin, ettei Vera ehkä sittenkään ota Riemua, ja muutaman sumplimisen kautta Riemu päätyi sittenkin JH-kehään.
Reipas pikkumusta oli esiintynyt hienosti Veran kanssa! Valitettavasti itse en katsomaan päässyt, koska olin Sirun kanssa kehässä samaan aikaan.
La snautsereiden tuomari oli mielenkiintoinen ruotsalaisnainen, joka arvosteli koirat n. 30cm päässä tuomaripöydästä, ja arvostelua sanellessaan kopeloi koiraa jatkuvasti läpi. Sirun tuloksena VAL-EH. Käytiin myös Ferdinan-kasvattajaryhmässä Sirun kanssa.

Sunnuntaina Riemu ei lähtenyt mukaan, ja sen pettymyksen pystyi havaitsemaan helposti katseista, joita se loi mun lähtiessa. Ensin bokserikehälle, sieltä Eva-bokserille AVO-ERI3, ja Cocoon's-kasvariin auttamaan. Suoraan kasvattajaluokasta snautserikehälle, Siru mukaan ja kehään. Sirulla jälleen tuloksena EH, esiintyminen oli lauantaihin verrattuna hyvin heikkoa. Ferdinan-kasvarissa käytiin taasen, tällä kertaa sijoituksena 2.

Kuvia messariviikonlopulta ei ole vielä silmiin osunut(erityisesti Verasta ja Riemusta olisi kiva saada!), mutta eiköhän niitä jossain vaiheessa löydy! :)