Image Map

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Tulevaisuuden toivo - 2015

Vuosi 2014 saatettiin päätökseen mukavissa tunnelmissa kotona. Ennen uutta vuotta Team Lehmät&Laamat kokoontui hieman uusitulla kokoonpanolla, eli mukana oli Riemun lisäksi Maisa ja Ira. Kuvia löytyy alta. Kasvukuvissa Riemulla ikää 18kk 2vko 2pvä.






























Otteita vuodesta 2014:
Tokossa tavoitteena oli ennen vuoden vaihtumista saavuttaa TK1, se saavutettiin syyskuussa Labradorinnoutajakerhon kokeessa pistein 186.

Heinäkuussa käydyssä Karjaan näyttelyssä tavoite oli saada T tai H, ja odotukset ylittyivät Riemun saadessa EH:n. Elokuussa käytiin Ristijärvellä, josta odotuksena oli vähintään H tai EH ja sieltä tulikin sitten odotetusti EH :)

Muuten ehdittiin tekemään kaiken näköistä, kesällä uitiin, syksyllä kelien viiletessä käytiin juoksemassa. Marraskuussa aloitettiin pieni lihastreeni, vetämällä rengasta. Lumien tullessa vihdoin maahan käytiin extrapitkillä lenkeillä metsässä ja pellolla.
Treenitaukoa aloiteltiin ennen joulua, kun ohjaajalta loppui motivaatio treenaamiseen. Tauon aikana ei siis treenailtu yyhtäään tokojuttuja. Temppuiltiin ja lenkkeiltiin vaan.

Vuoteen mahtui paljon pettymyksiä, iloja, treenejä, epäonnistumisia ja onnistumisia. Tästä on hyvä jatkaa.

Mitä vuosi 2015 tuo tullessaan:

Tokossa suunta ylöspäin, AVO korkkaus, kunhan saan päätettyä milloin korkataan. Tavoitteena TK2 vuoden loppuun mennessä. Jos TK2 tulee ennen sääntömuutosta, saatetaan me ottaa loppuvuoden tavoitteeksi VOI1-tulos.

Näyttelyiden osalta saatetaan jäädä helmikuun jälkeen taukoilemaan jopa vuoden ajaksi(eli jatkettaisiin vasta 2016), ellei ihmettä tapahdu, ja jostain tulee tuomari, joka arvostaisi Riemun tyyppisiä koiria :D

Tällä hetkellä vielä mietinnässä, mutta aikomuksena olisi käyttää Riemu terveystutkimuksissa joko helmikuussa tai myöhemmin tänä vuonna. Ajatuksena olisi kuvauttaa lonkkien ja kyynärien lisäksi selkä. Silmätkin kuuluvat pakettiin tottakai. Jossain myöhemmässä vaiheessa ehkäpä myös olat ja polvet voitaisiin tutkia.

Lisäksi ajatuksissa olisi BH-kokeen suorittaminen, mutta se saattaa venyä seuraavalle vuodelle, kuten myös AD-koe. Luonnetestisuunnitelmat siirtyvät suosiolla jo nyt pidemmälle.
Taippareissa olisi myös aikomus käydä tän vuonna, jos vaan saan jonkun pikkumustalle ohjaajaksi.

(jossain vaiheessa)Tulevaa pentua on myös mietitty tälle kesälle, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ;) Siitä lisää myöhemmin.

Muita suunnitelmia on myös, esim. vetolajeja olisi kiva päästä kokeilemaan.
Näitä suunnitelmia miettiessä jatketaan vielä joululomailua ja mietitään tarkemmin, kun aivot tulee lomalta ;)