tiistai 3. joulukuuta 2013

Sinne meni marraskuu

Jeps, nyt vietetäänkin sitten jo joulukuun kolmatta päivää, ja suunnitellaan tulevia viikkoja yms.

Marraskuu meni hujauksessa, Rilla lähti kotiin viime perjantaina. Ehdittiin treenata aika hyvin kaikkia liikkeitä varmemmiksi, kaukokäskyt ja paikkamakuu on kyllä edelleen ne vaikeimmat, joita ei saada varmaan ikinä oikeesti kuntoon.  Tähän ne Rillan "studiokuvat"!



Viikonloppuna oltiin kotosalla, ja koitettiin treenailla vähän jälkeä, kun saatiin pari hirven sorkkaa, mutta eipä tota Riemua kauheesti kiinnostanu, nuoli maata ja sen jälkeen istua tapittaa edessä, että "mitä piti tehä?"
Maisa taas innostui jäljestä toooosi paljon, ja mummokoira vetikin ihan onnessaan jäljen loppuun, ja löysi sorkan :D

Sunnuntaina tultiin taas koululle. Tähän mennessä ei ollakkaan tehty mitään muuta kun käyty vähän juoksemassa pellolla ja lenkkeilemässä. Kai me treenataan sitten ku päästään kotiin viikonlopuksi, ja Otosta ja Riemusta tulee viikonloppuna/viikonlopun jälkeen uusia kuvia, jos vaan kelit sallii Jennin niitä kuvailevan.

Ja jos uusia kuviakin saataisiin joskus otettua, niin voitais houkutella Jenni myös tekemään uudempaa banneria(missä Riemukaan ei näyttäis niin piiikkuselta :D).
Tämmöstä tällä kertaa, toivottavasti saatais joskus joku kuvaamaan meidän treenejä, ja ehkä saadaan kuvia itsenäisyyspäivän tokosta Rillan kanssa! :)